MUOLAAN KIRKKO 150 VUOTTA
Arkkitehti Raija Seppäsen lyhennelmä
juhlapuheestaan Muolaan kirkolla 30.06.2002
MUOLAAN VIIMEISEN LUTERILAISEN KIRKON VIHKIMISESTÄ
150 VUOTTA
Muolaan seurakunta oli toisen maailmansodan alkaessa yksi Suomen
vanhimpia seurakuntia, yli 600 vuotta toiminut. Seurakunnan
viimeinen kirkko vihittiin käyttöönsä ensimmäisenä
adventtina 1852 eli150 vuotta sitten.
Muolaan kirkonmäellä ja sen läheisyydessä
on ollut yli neljänsadan vuoden ajan, 1600-luvulta lähtien,
kaikkiaan neljä tai viisi esivanhempiemme rakentamaa kirkkoa
ja hautausmaita.
Kaksi viimeistä kirkkoa on sijainnut alueella, jossa nyt
on vain raunioita. Kirkon paikkaa merkitsemään muolaalaiset
ovat pystyttäneet kaksi vuotta sitten kookkaan ristin,
joka muistuttaa kävijöitä pyhästä paikasta.
Kaksi tai kolme aikaisemmin rakennettua kirkkoa ovat sijainneet
kirkonmäestä hieman kauempana, mutta nekin lähellä
Kirkkojärveä.
Muolaalaiset ryhtyivät hankkimaan uuden kirkon rakentamista
1800-luvun alkupuolella, kun 1745 silloinen puukirkko kävi
huonokuntoiseksi.
Menneinä vuosisatoina kirkon rakentamisesta vastasivat
seurakuntalaiset. Muolaalaiset päättivät tehdä
kirkon hirsien sijaan "kivestä ja raudasta",
jotta aika ja vihollinen eivät sitä tuhoaisi. Viholliset
ja tuli olivat jo aiempia kirkkoja tuhonneet. Kirkkoa ympäröivää
hautausmaatakin oli laajennettava väkiluvun kasvaessa.
Rakennushanketta ei kyetty aluksi toteuttamaan, vaikka materiaalia
ja rahaa kirkon rakentamiseen kerättiinkin. Seurakuntalaisia
rasittivat lahjoitusmaahovien voutien mielivalta, hoveihin tehtävät
päivätyöt, perättäiset katovuodet,
niitä seurannut köyhyys ja jopa kulkutaudit.
Muolaa oli tuolloin osa Suomen suurruhtinaskuntaa ja osa Venäjää.
Niinpä kirkon piirustukset, jotka arkkitehti Ernst Lohrman
laati, ovat Venäjän keisarin itsensä hyväksymät.
Kirkon suunnitellut arkkitehti Lohrman oli maan ylin rakennusviranomainen.
Hän oli Engelin seuraaja ja saattoi samoihin aikoihin loppuun
mm. Helsingin Suurkirkon rakentamisen.
Muolaan viimeisen kirkon rakentaminen käynnistyi vuonna
1847. Kirkko rakennettiin korkealle luonnonkiviperustalle tiilestä.
1848 aloitettiin kivijalan teko. Pitäjänkokouspöytäkirjoissa
on merkintä, että yhteen peruskiveen hakattiin muistoksi
kivijalan valmistumisvuosi 1849. Kun ottaa huomioon kirkonmäen
vaiheet vuoden 1939 jälkeen, on suoranainen ihme, että
tämä peruskivi löytyi kaksi vuotta sitten kirkon
muistoristiä pystytettäessä. Kivi on nyt sijoitettu
muistoristin viereen.
Kirkon rakentamiseen osallistuivat käytännössä
kaikki muolaalaiset. Taksvärkkiä, erityisesti tiiliä
tekemässä oli myös naisia ja lapsia. Vaikka pitäjäläisiä
ei ollut koulutettu rakennustyöhön, olivat ihmiset
150 vuotta sitten monitaitoisia. Kotona valmistettiin lähes
kaikki elämiseen tarvittava, joten oman pitäjän
ulkopuolisia tekijöitä tarvittiin suhteellisen vähän.
Rakennustyömaalle erikoistavarat toimittivat Kyyrölän
kauppiaat. Kirkon seinien sadattuhannet tiilet valmistettiin
useassa erässä. Valmistukseen tarvittava savi ja hiekka
haettiin lähikylistä.
Muolaan kirkko oli kooltaan valtava 150 vuotta sitten, ja suuri
se olisi nytkin. Kirkko oli suorakaiteen muotoinen ja mitoiltaan
noin 34x19 metriä. Siihen mahtui 2200 henkeä. Kirkkorakennuksen
toisessa päässä oli kellotorni, ja toisessa päässä
puolipyöreä sakasti. Kirkon ulkoseinät rapattiin
valkoisiksi. Sisätila oli jaettu kahdella pylväsrivillä
kolmeen osaa, ja pylväät kannattelivat sivuseinien
kaksikerroksisia lehtereitä. Kellotorniin sijoitettiin
Muolaan aiemmissa kirkoissa olleet kellot, joista vanhempi oli
1600- ja uudempi 1700-luvulta. Lauantain iltakellojen ja sunnuntain
kirkonkellojen soitto kuului kauas Kirkkojärveä ympäröiviin
kyliin.
Kirkko vihittiin käyttöön ensimmäisenä
adventtina vuonna 1852 eli 150 vuotta sitten. Vihkiäisjuhlassa
kirkko oli ääriään myöten täynnä.
Piispa C.G.Ottelin korosti vihkiäissaarnassa sitä
suurta saavutusta, johon seurakunta oli päässyt, ja
tulokseksi saanut ensimmäisen kivikirkon Karjalan maaseudulle.
Hän sanoi: "Tässä temppelissä Herra
tahtoo tulla seurakuntalaistensa luo ja tässä seurakunta
saa lähestyä Jumalaa ja veisata, kuten nytkin Hoosiannaa".
Uusi kirkko ja vireä kirkollinen elämä kokosivat
ihmisiä poikkeuksellisen runsaasti yhteen. Piispantarkastuksissa
muolaalaiset saivat erityiskiitosta komeasta virrenveisuusta.
Kirkonmäestä tuli pyhinä suosittu kokoontumispaikka.
Kihupyhää vietettäessä kirkonmäellä
tavattiin tuttuja ja sukulaisia, ja nuoriso löysi usein
tulevan puolisonsa näillä juhlilla.
Hautausmaata kunnostettiin ja laajennettiin pariin otteeseen,
ja ympärille rakennettiin luonnonkivistä ladottu aita.
Aita on monin paikoin edelleen jäljellä.
Karjalan historiassa ei kuitenkaan ole ollut pitkiä rauhan
kausia. Suomi joutui varautumaan kesällä 1939 mahdollisiin
sotatoimiin. Muolaan kirkonmäelle sijoittui pääpuolustuslinja.
Kirkonmäelle alettiin kaivaa ampumahautoja, rakentaa kivilohkareista
tankkieste sekä piikkilankaesteitä. Kirkkoon sijoitettiin
panssaritorjuntatykki. Kun venäläiset ilmavoimat hyökkäsivät
marraskuun viimeisenä päivänä Kannakselle,
Muolaan kirkonmäestä tuli yli kahdeksi viikoksi ankarien
taistelujen alue. Joulukuun 12. päivänä venäläisten
rajussa tykistötulituksessa kirkko sai useita osumia. Pommituksesta
ja sitä seuranneesta palosta jäi pystyyn vain kolme
nurkkaa ja valtavia tiilisiä rauniokasoja. Myös aiemmin
kaunis, puustoinen hautausmaa autioitui tykistötulen myllertämänä.
Sankarihautausmaata varten varattiin alue Kirkkojärveen
viettävästä rinteestä. Sankarihautaan on
haudattu n. 165 vainajaa.
Sota päättyi meidän karjalaisten kannalta katkeriin
menetyksiin. Jouduimme jättämään myös
sodan tuhoamat kirkot ja omaistemme haudat.
|
