Muistojuhla Muolaassa 30.6 2002

Ehtoollisen vietto kirkon paikalla

29.6 2008

Vainajien Muistojuhla Muolaassa 1.7.2007

15-vuotiskatsaus

Hyvät Muolaalaiset, arvoisa Muistojuhlaväki!

15 vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran viime sotien jälkeen saatoimme kokoontua
tänne Muolaan taivaan alle kunnioittamaan sodassa kaatuneiden ja näihin kirkkomaihin haudattujen esi-isiemme ja äitiemme muistoa.
Tämä tuli mahdolliseksi, sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli 1990 luvun taitteessa hajonnut, ja sitä seuranneiden vaiheiden jälkeen, jolloin Suomen ja Venäjän Federaation välillä solmittiin sopimus, joka mahdollisti sotilashautausmaiden hoidon aloittamisen myös täällä Muolaassa.
7.6.1992 on se historiallinen päivämäärä, jolloin täällä ensi kertaa 48 vuoteen kokoonnuimme.
Sinä päivänä paljastettiin Sankarimuistomerkit sekä Kyyrölässä että täällä Muolaan kirkolla.
Tätä juhlaa edelsi monivaiheinen työ, alkaen siitä kun Muolaalaisten Seurassa perustettiin 27.7.1991 Ypäjällä pidetyssä kokouksessa Muistomerkkitoimikunta, joka sai tehtäväkseen alkaa suunnitella Muolaan kirkkomaille sankarimuistomerkkejä. Tämän toimikunnan puheenjohtajana toimi Vuorineuvos Viljo Luukka, muina jäseninä Eugen Usano ja Ensio Toikka. Myöhemmin myös Veikko Järvinen. Voi vain kuvitella sitä innostusta, joka silloin Seurassamme asiaa kohtaan vallitsi. Siitä kertoo jotakin se, kuinka ripeästi asiaan tartuttiin. Jo samana syksynä käytiin ensimmäiset neuvottelut silloisen Leningradilaisen yrityksen Autocompin kanssa, joka oli Kannaksella toteuttanut joitakin samantapaisia hankkeita aiemminkin. Tämän yhteydenoton ja sitä seuranneiden
neuvottelujen seurauksena sovittiin myös tapaaminen Kyyrölässä paikallisjohdon kanssa. Tämä historiallinen tapaaminen toteutui 23.10.1991.
Tässä tapaamisessa toimikunta esitti venäjänkielisen valtioitten välisen sotilashautausmaita koskevan hoito- ja kunnostussopimuksen Krasnoselskajan(Kyyrölä) kyläneuvoston puheenjohtajalle Nikolai Ljuhoville.
Hän osoittautui asiassa hyvin yhteistyöhaluiseksi ja ymmärtäväiseksi ja olikin sittemmin suureksi avuksi kaikissa niissä hankkeissa, joita täällä Muolaassa on vuosien saatossa tehty.
Alkuaan kysymys oli vain sotilashautausmaista ja niiden kunnostamisesta, mutta myöhemmin mukaan tuli myös siviilihautausmaapuolen hoitaminen.  Tämä sovittiin paikallisviranomaisten kanssa. Näin saatiin lupa alkaa kunnostaa  tätä kirkkomäkeä  sellaiseksi kuin se tänä päivänä on. 

Ensimmäiset juhlat siis pidettiin suunniteltuna päivänä 7.6.1992, mutta sitä päivää edelsi kuitenkin vaikea ajanjakso. Vaikka muistokivien toimittamisesta oli tehty yksityiskohtaiset sopimukset em. yrityksen kanssa, toimitusajankohta ei sitten pitänytkään. Merkkien paljastamispäivä lähestyi, mutta kivet eivät olleet paikallaan. Käytiin tiiviitä neuvotteluja. Vedottiin lopulta myös puheenjohtaja Ljuhoviin, jotta hanke onnistuisi.
Vasta perjantaina 5.6. tuli helpottava tieto, että muistomerkit ovat paikallaan. Piinallinen vaihe jatkui kuitenkin siihen saakka, että omin silmin sunnuntaina 7.6. saattoi nähdä –muistomerkit olivat kuin olivatkin paikallaan.
Tästä epävarmuudesta ei meillä sadoilla juhlaan osallistuneilla ollut mitään tietoa. Mutta juhlista vastaaville ne muutamat päivät olivat painajaismaisia. Oli tehty varasuunnitelmakin, jota
ei onneksi sitten tarvittu.

Ensimmäisiä silloiselta nimeltään Kaatuneiden Muistojuhlia täällä Muolaassa alettiin Seuran johtokunnassa suunnitella v.1993, josta toimikunta kävi esittämässä suunnitelman Nikolai Ljuhoville, jonka hän hyväksyi.  Nämä juhlat vietettiin 15.5.1994  n.50vuotta evakkoon lähdön jälkeen. Näitä juhlia on sen jälkeen vuosittain täällä Muolaassa vietetty.
Kun kirkon rauniot saatiin tasoitettua ja voitiin alkaa Muistojuhlia pitämään myös täällä kirkon
paikalla, katsottiin olevan paikallaan muuttaa tapahtuma koskemaan ei ainoastaan sankarivainajia vaan kaikkia Muolaan hautausmaihin haudattuja, jolloin nimeksi tuli Vainajien Muistojuhla. Myös juhlien ajankohta muutettiin keväästä paremmin matkalaisille sopivaan ajankohtaan kesä-heinäkuun vaihteeseen.

Vuonna 1994 alettiin suunnitella Muistomerkkien ympärille uutta laatoitusta alkuperäisen sementtivalun sijaanja tämä työ päätettiin tehdä muolaalaisten voimin. Tässä työssä, joka sitten v.1995  kesäkuussa kovassa helteessä toteutettiin, niin mukana täällä olivat myös Aaro Närvänen, Paavo ja Maija Uschanov. He olivatkin käytännössä toteuttamassa Muistomerkki-toimikunnan ehdotusten pohjalta suoritettavia töitä monet vuodet.
Kun vuonna 1996 nimettiin kirkkomaita hoitamaan Hautausmaahoitokunta, oli Aaro Närvänen sen itse oikeutettu vetäjä ja Maija ja Paavo Uschanov muut jäsenet. He hoitivatkin muolaalaisten asioita ansiokkaasti. Aarosta  voidaan vielä erikseen mainita, että hän hoiti Muolaan kirkkomaita kuin omaansa, suurella kunnioituksella ja rakkaudella aina viime vuotiseen sairastumiseensa saakka. Hänen kädenjälkensä näkyy täällä tänäkin päivänä niin kuin myös niiden monien talkoolaisten,
jotka ovat vuosien saatossa olleet mukana täällä tehdyissä töissä.
Muistomerkkitoimikunnan lakkauttamisen jälkeen 2000-luvulla Hautausmaahoitokunnan muodostivat Aaro Närvänen ja Pekka Moisander. Aaron poismenon jälkeen vetovastuu on siirtynyt Pekan harteille.

Palataan vielä vuoden 1997 syksyyn . Tällöin toimikunta vieraili jälleen Kyyrölässä, tällä kertaa tarkoitus oli saada lupa Muolaan kirkkomaan tasoittamiseen. Se kun oli vielä hyvin rikkonainen ja
epätasainen. Haluttiin saada paikka sellaiseksi, joka olisi maisemaltaan kaunis ja jossa voisi liikkua.
Keväällä 1998 allekirjoitettiinkin paikallinen sopimusasiakirja kirkkomaillä tehtävistä toimenpiteistä. Saman vuoden syksyllä alettiin maita niin Kyyrölässä kuin Muolaan kirkolla kunnostaa. Täällä kirkolla tasattiin nykyinen kirkkopiha ajamalla maata, siirtämällä kiviä ja raivaamalla pensaikkoja. Näihin töihin osallistui myös paikallista väkeä.
Myös Kangaspellolla suoritettiin raivaustöitä, mm. kaatamalla puustoa. Tämä toteutettiin v.1999,
jolloin myös jatkettiin molempien muiden kirkkomaiden kunnostusta.
Samana vuonna -99 Muolaalaisten Seuran johtokunta päätti pystyttää täällä nähtävissä olevan
suurikokoisen ristin, ja kun siihen taas lupa saatiin, se toteutettiin uuden vuosituhannen puolella v. 2000. Samaan aikaan tehtiin Kyyrölään aidattu muistolehto, jonne myös sijoitettiin risti, myös Kangaspellon kirkon paikalla ollut risti uusittiin. Näin oli saatu ristit kirkkojen paikoille ja ne vihittiin juhlallisesti 2.7.2000 Muistojuhlien yhteydessä.
Kun juhannuksen alusviikolla samana kesänä oltiin ristiä pystyttämässä, kiviä siirrettäessä löytyi
isohko kivi, jossa oli vuosiluku 1849. Kirkon peruskivi oli näin yllättäen löytynyt ja se sai paikkansa ristin läheisyydessä.

Vielä ihmeellisempi on v. 2003 löytyneen ja nyt uudelleen pystytetyn Vapaussodan Muistomerkin tarina. Saimme siitä vihjeen v. 2002 Muistojuhlilla, jolloin luoksemme tuli venäjää puhuva mies. Tulkin välityksellä hän kertoi, että oli ystävänsä kanssa siirtänyt täältä kirkkomäeltä suurikokoisen kiven, jossa oli suomenkielistä tekstiä. Kiitimme tiedosta ja lupasimme palata asiaan ja selvittää mistä oli kysymys. Tämä tapahtui v. 2003 syksyllä. Lähdimme pienellä joukolla tänne Muolaaseen ja tapasimme kiven siirtäneen Rudolf Varlamovin Terijoella, josta ajoimme lähellä sijaitsevaan Jalkalan kylään. Siellä erään talon takapihalla maassa oli kivi, jonka nyt näemme tuossa takana seisomassa. Sen pystytys ja siunaaminen tapahtui seuraavana vuonna 2004 Vainajien Muistojuhlien yhteydessä.
Sitä ennen vuonna 2002, kymmenen vuotta ensimmäisen juhlan jälkeen, vietettiin täällä kirkko-
mäellä mieliin painunutJumalanpalvelus, johon liittyi ehtoollisen vietto. Tämä oli ensimmäinen ehtoollisenvietto kirkon paikalla sitten vuoden 1939 ja aiheutti monen kohdalla silminnähtävän liikutuksen tunteen.
Tänään meillä on taas mahdollisuus ehtoollisen viettoon täällä Muolaan kirkon paikalla. Toisen
kerran Muistojuhlien historiassa.

Vuonna 2005 virisi johtokunnan keskuudessa ajatus vielä yhden muistokiven pystyttämisestä
tänne kirkkomäelle. Se kivi, mikä juuri äsken siunattiin käyttöönsä ja johon on kaiverrettu kadonneiden Pyhän Ristin kivien symbolit.  ”Muistomerkki menneille sukupolville”, Ajatus on se, että tälle kivelle voidaan laskea kukkia jatkossakin täällä käydessä, kadonneiden hautojen sijaan, tähän kirkkomaahan haudattujen sukulaisten ja ystävien muistoksi.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että emme voi tehdä paljoa enempää näissä oloissa täällä Muolaassa, paitsi tietysti hoitamalla näitä alueita niin kuin tähänkin saakka. Paljon on vuosien mittaan töitä tehty. Mutta me olemmekin hoitaneet näitä kuin omiamme.
Toivomme, että voimme jatkossakin tehdä niin.
Isännät ovat täällä Muolaassa vaihtuneet, ne joiden kanssa vuosia teimme hyvää yhteistyötä,
ovat saaneet väistyä ja uudet tulleet tilalle. Tämä on luonut jonkin verran epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Mutta odotamme, että he kunnioittavat tehtyjä sopimuksia ja meille
kaikille tärkeät kirkkomaat säilyvät sellaisina millaisiksi me olemme ne tehneet.

Viljo Luukka on kirjoittanut: Muolaan kirkkomäestä on muodostunut meille kaikille yhteinen koti.
Koen sen pyhiinvaelluspaikkana –mielentilana, johon kuuluu tunne ”nyt olen perillä”.

Jorma Rämö

Tämän vuotinen Vainajien Muistojuhla käynnistyi osaltani lauantaina 1.7. klo 3.30 kun lähdimme
ajamaan kohti Forssaa ja siellä Känkäsen pihassa odottavaa bussia, jolla matkaa lähdettäisiin tekemään kohti rajaa ja sen takana odottavaa Muolaata. Matkalaisia oli meidän autossamme hieman vajaa 40.
Menomatka sujui leppoisissa merkeissä ja aivan kuin huomaamatta meni yli neljätuntinen taival ja lähestyttiin rajaa. Rajamuodollisuudet mennessä sujuivat kohtuullisesti vajaassa tunnissa ja olimme
taas kerran entisessä Suomessa, isien mailla.
Viipurin torilla suoritettiin pakollinen pysähtyminen, josta matka jatkui kohti Muolaata ja Ylä-Kuusaata, josta omat ja matkalla mukana olevan veljeni Jukan juuret, isämme puolelta ovat.
Isämme kodin paikalla asustelevat nykyisin Pietarilainen 3-henkinen perhe, jotka pitävät sitä kesä-
paikkanaan, siellä kun on Välirauhan aikaan rakennettu talo pystyssä ja itse he ovat rakentaneeet,
pihapiiriin uudenkin mökin.
Olemme monta kertaa käyneet täällä milloin milläkin joukolla ja aina on vastaanotto ollut sydämel-
linen, niin nytkin. He kun tietävät odottaa meitä aina näin Muistojuhlan aikaan sinne saapuvaksi. Vajaa parituntinen sujui taas kuin siivillä ja bussin torven ääni ilmoitti, että oli aika lähteä eteenpäin. Kaikenlaiset tuliaiset mukanamme, Suomeen tuotavaksi, jätimme jäähyväiset sukumme paikoille ja matka jatkui tällä kertaa takaisin Viipuriin, jossa majapaikka odotti.
Illalla kävimme syömässä Viipurin Pyöreässä Tornissa, joka olikin ensimmäinen käyntimme siellä ja siksi mielenkiintoinen. Pitkä päivä päättyi lopultaViipurilaiseen hotelliin.

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena niin kuin niin monta kertaa ennenkin Muisto-juhlien aikaan. Edessä olisi monellakin lailla hikinen ja työteliäs päivä. Muistojuhlien tämän-kertainen vetovastuu kun oli minulla. Tämän vuoksi oli ”perhosia vatsassa” jo heti aamusta.
Käytyämme pikaisesti Lehtokylässä, ajoimme kohti Kyyrölää, jossa ensimmäinen osa virallista Muistojuhlaa oli määrä alkaa.

Muistojuhla Kyyrölässä

Juhla alkoi Kyyrölän ortodoksisen kirkon paikalla, Muolaalaisten Seuran pystyttämällä sankari-muistomerkillä klo 12 Venäjän aikaa. Paikalla oli lippuvartio ja airueet.
Yliluutnantti Vesa Perälä, käyrätorvi ja luutnantti Manu Uotila, baritoni soittivat alkusoiton, jonka jälkeen Rovasti Aleksander Korelin toivotti läsnäolleet tervetulleiksi.
Trio Tenho Kurka, Jorma ja Jukka Rämö, lauloi A-M Kaskisen sanoittaman ja Petri Laaksosen säveltämän ”Valon hymnin”, jonka jälkeen alkoi Ortodoksinen Litania, jonka suorittivat rovasti Aleksander Korelin ja pastori Heikki Honkamäki.
Muolaalaisten Seuran ja Kyyrölä-kerhon seppel- ja kukkatervehdysten jälkeen osa väestä siirtyi Muistolehtoon, jossa kukkatervehdykset ja rukous päättivät Kyyrölän juhlan. Juhlamenojen ohjaajana tilaisuudessa toimi Antonina Sosunov-Perälä.

Muistojuhla Muolaan kirkkomäellä

Muistojuhlan toinen osa käynnistyi Muolaan entisen kirkon alttarin paikalle pystytetyn suuren puisen ristin edessä klo 13.30 Venäjän aikaa. Paikalla oli myös lippuvartio ja airueet.

Tilaisuus alkoi ”Suomalaisen rukouksen”sävelillä Vesa Perälän ja Manu Uotilan soittamana.
Juhlamenojen ohjaajan Jorma Rämön tervehdyssanojen jälkeen suoritettiin Muolaalaisten Seuran
seppeleenlasku Ristille ja v. 1918 Vapaudenpatsaalle.
Suvivirren 571 jälkeen piti hartauspuheen Jokioisten eläkkeellä oleva kirkkoherra, Rovasti Jussi Kataja. Hän puhui siitä, miten sodan jälkeen muolaalaisia yhdisti yhteinen menetys, yhteinen evakkotaival ja yhteinen usko. Kun rovasti Toivo Rapeli piti ensimmäisen jumalanpalveluksen Muolaasta lähdön jälkeen Loimaan kirkossa joulukuussa 1940, valtava määrä siirtoväkeä oli paikalla. Pappi oli niin liikuttunut ettei tahtonut saada puhutuksi. Kansa itki. Rapeli sanoi: ”Tuntui, että meillä oli yksi sydän ja yksi sielu.”
Rovasti Kataja jatkoi: ”Me kuulumme vieläkin yhteen. Tänään, Muolaan kirkon paikalla,
ristin äärellä meitä kaikkia yhdistää toisiimme Jeesus Kristus, siitä huolimatta missä meidän nykyinen asuinpaikkamme on. Vapahtajamme yhdistää meidät myös menneisiin sukupolviin.
Niin kuin isämme uskoivat ennen, niin tahdomme mekin uskoa.”
Rovasti Jussi Katajan puheenvuoro päättyi yhteisesti lausuttuun uskontunnustukseen.
Tämän jälkeen Trio lauloi Jorma Rämön sävellyksen ”Kaipaan Karjalaa”. Virren 577 jälkeen
siirryttiin sankarihauta-alueelle, Muolaalaisten Seuran pystyttämälle Muistomerkille, jossa
Vesa Perälä ja Manu Uotila soittivat alkusoittona ”Oi kallis Suomenmaa”.
Muolaalaisten Seuran ja matkalla mukana olleiden seppel- ja kukkatervehdysten jälkeen Rovasti
Jussi Kataja johdatti yhteiseen rukoukseen. Tilaisuus päättyi Trion esittämään Hannu Kahilakosken säveltämään lauluun ”Älä itke Karjala”.

Hikinen iltapäivä juhlan osalta oli ohi. Päällimmäisenä oli hieno tunne siitä, että oli saatu taas kerran pitää Muistojuhla menneiden sukupolvien kunniaksi, meille rakkailla Muolaan kirkkomailla. Itseäni kosketti erityisesti se, että monissa kirkoissa laulaneena, sain nyt laulaa ”Muolaan kirkoissa”, vaikka seiniä ei enää ollutkaan ja kattokin oli korkealla.
Mieltä lämmitti myös se, että Muolaan taivaan alle oli juhlaväkeä saapunut useita bussilastillisia
pääasiassa eri puolilta Hämettä, mutta myös muualtakin.

Juhlan jälkeen alkoi pitkä kotimatka. Mieli oli kotikonnuilla käynnin ja Muistojuhlan jälkeen edelleen korkealla. Sitä ei liiemmin häirinnyt edes 5-tuntiseksi venynyt jonotus Venäjän tullissa. Lopulta hieman ennen klo 22 sunnuntai-iltana pääsimme ylittämään rajan. Kun maanantain puolella kellon osoittaessa puoli neljää aamuyöllä, pääsin vihdoin nukkumaan , ajattelin, että matkamme Muolaaseen oli taas kerran ollut kaiken näkemämme vaivan arvoinen.

Jorma Rämö

MUOLAAN JA KYYRÖLÄN VAINAJIEN MUISTOJUHLAT 04.07.2004

Kauniina heinäkuun 04. päivänä 2004 kokoontui Muolaaseen ja Kyyrölään satoja pitäjän entisiä asukkaita, heidän jälkeläisiään ja ystäviään viettämään perinteistä vainajien muistopäivää. Kyyrölässä alkoi tilaisuus kello 12.00 paikallista aikaa. Ohjelma alkoi kapellimestari Eino Härkösen trumpettisoololla, musiikkia esittivät kanttori Leena Honkamäki ja oopperalaulaja Raimo Mero. Litanian vainajien muistolle suorittivat rovasti Aleksander Korelin ja kanttori Leena Honkamäki, seppeleet sankarimuistomerkille laskivat Muolaalaisten seuran ja Kyyröläläisten kerhon edustajat. Sankarihautamuistomerkiltä siirryttiin aikaisemmin haudattujen Kyyrölän ortodoksisen seurakunnan jäsenten hautapaikoille, missä yksityiset laskivat kukkatervehdyksensä. Lopuksi rovasti Aleksander Korelin esitti rukouksen. Juhlamenot Kyyrölässä ohjasi kapteeni Eugen Usano.

Muolaan kirkkomaalla juhlatilaisuus alkoi kello 13.30 paikallista aikaa Eino Härkösen trumpettisoololla. Kukkatervehdykset ristille ja v 1918 vapauden patsaalle toivat seuran edustajat Eija Järvinen, Pauli Mero ja Aaro Närvänen. Juhlapuheen piti opettaja Ensio Toikka, sen jälkeen esittivät musiikkia Raimo Mero ja Eino Härkönen. Hartauspuheen piti rovasti Kosti Laitinen ja loopuvirren aikana kerättiin kolehti hautausmaan kunnostamiseen. Sen jälkeen vuorossa oli siirtyminen sankarimuistomerkille, jonne Muolaalaisten Seura ja Kyyröläläisten kerho laskivat seppeleet ja yksityiset henkilöt ja karjalaisseurat laskivat kukkatervehdyksensä. Tilaisuus päättyi rovasti Kosti Laitisen rukoukseen ja virteen 584. Juhlamenot ohjasi Muolaassakin Eugen Usano.

Opettaja Ensio Toikan juhlapuhe Muolaan kirkkomaalla 04.07.2004

Hyvät muolaalaiset. Arvoisat kuulijat

Paikka, jossa seisomme, on pyhää maata. Se on meille rakasta maata. Se on monien muistojen, kauniin kirkkaiden ja tuskaisien murheiden kyllästämää maata. Tämä kirkonmäki on läheisiemme hautausmaata. Veljeni ja sisareni on haudattu tänne, isoisäni hauta on tässä lähellä ja niin ovat edellisten sukupolviemme hautapaikat täällä. Samoin ovat, kuulijani, monen teidänkin rakkaittenne hautapaikat täällä Muolaan kirkkomaalla. Tässä Muolaan kirkon alttarin paikalla on kookas risti kertomassa, että tässä kohosi komea kirkkorakennus 65 vuotta sitten. Kesällä 1939 kirkkoherra Toivo Rapeli saarnasi muolaalaiselle kirkkokansalle. Meitä lienee vielä täällä monia, jotka olivat tässä kirkossa viimeisenä rauhan kesänä. Tämä on meille rakas muistojen paikka! Vuorineuvos Viljo Luukka kirjoitti minulle kirjeen, jonka yhden kohdan tuon esille kuultavaksenne: ”Nyt meillä on jokaisella oma Muolaamme. Lähinnä sydäntä on tietysti oma piha, kotipolku, oma kylä. Mutta mielestäni kirkkomaasta, kirkonmäestä laajasti otettuna on muodostunut meille kaikille yhteinen koti. Minä koen sen pyhiinvaelluspaikkana – mielentilana, johon kuuluu tunne ”nyt olen perillä”. Käyn siellä ajatuksissanikin. Näin Viljo kirjoitti. Uskon, että meillä muillakin on samanlainen tunne.
Olemme kiitollisia siitä, että saamme tehdä pyhiinvaellusretkiä rakkaalle kirkkomäellemme. Osoitan kiitokset erikoisesti nykyiselle Muolaan johdolle, Pravdinon kunnanjohtajalle Nikolai Ljuhoville. Hänen avullaan ja myötävaikutuksellaan on tästä ympäristöstä voitu muodostaa arvokas muistojen paikka entisille muolaalaisille. Muolaalaisten Seuran kolmen miehen toimikunta kävi syksyllä 1991, siis 12½ vuotta sitten tutkimassa, tätä mäkeä. Mukana olivat vuorineuvos Viljo Luukka, kapteeni Eugen Usano ja muisteloita tässä kertova Ensio Toikka. Kyyrölässä Ljuhovin toimistossa saatiin aikaan alustava sopimus tietyistä kunnostustoimista niin tämän Muolaan kirkon kuin myös Kyyrölän ortodoksikirkon ympäristössä. Siitä se alkoi. Seuraavana vuonna paljastettiin kummankin kirkon lähellä olevilla sankarihauta-alueilla muistomerkit. Siitä asti on vuosittain järjestetty Muolaalaisten seuran toimesta muistojuhlat seppeleenlaskuineen näillä haudoilla.
Ja miten paljon on tätä ympäristöä parannettu ja kaunistettu näiden vuosien aikana! Lukemattomia talkootunteja, hikeä, vesisateessa puurtamista, vaivoja ja vastuksia on työssä koettu. En pysty talkoisiin osallistuneiden nimiä luettelemaan. Tärkeimpiä toiminnan puuhamiehiä ovat olleet Aaro Närvänen, Pekka Moisander ja Paavo ja Maija Ushanov. Välittäkööt he meidän muiden muolaalaisten kiitokset vuosien mittavasta talkootyöstä koko talkootyöjoukolle! Helsingin Sanomien artikkelissa valiteltiin äskettäin, miten monilla Karjalan hautausmailla on ympäristö hoitamatta ja ilkivaltaakin on alueilla harjoitettu. Mutta lehti toteaa: Muolaan kirkkomaa on hoidettu. Ruoho on niitetty. Aluehallinnon asettamat kyltit kieltävät liikkumisen hautojen päällä. Näin lehti kirjoitti. Kiitokset asioista vastaaville!
Sankarihauta-alueen istutusten ja nurmikon hoitaminen sekä polkujen raivaaminen ja kunnossapito eri puolilla hautausmaata ovat olleet vaativa haaste talkooväelle. Oikea suurtyö on tehty tässä kirkon kohdalla. Rauniot on raivattu ja kirkon ala tasattu. Ylväs jykevä risti seisoo entisen alttarin paikalla. Raunioita raivattaessa löytyi myös kirkon peruskivi, jossa kirkon rakentamisvuosi 1849 on näkyvissä. Vain Pyhäristin kivet puuttuvat! Vuonna 2002 pidettiin tällä paikalla jumalanpalvelus vuosikymmenten tauon jälkeen. Silloin laulettiin virsi ”On riemu kun saan tulla Sun, Herra, temppeliis, Sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis.” Kyllä siinä ääni värähti ja silmään kihosi kyynele. Että saimme sentään laulaa virttä tällä paikalla, vaikka temppeliä ei enää olekaan. Ja aran juhlavat ovat mieliemme tunnot tänäkin päivänä seisoessamme kirkkomme paikalla.
Kokoontuessamme nyt heinäkuun neljäntenä päivänä 2004 tänne Muolaaseen meillä on monia syitä menneen muistelemiseen. 60 vuotta sitten oli kesäkuussa Muolaa menetetty ja sen asukkaat olivat uudelleen lähteneet evakkomatkalle. Kesäkuun 9. päivänä oli Valkeasaaren lohkolla alkanut Neuvostoliiton massiivinen suurhyökkäys Suomen valloittamiseksi. Heti seuraavien päivien aikana oli siviiliväestön lähdettävä Muolaasta kampsuineen karjoineen. Olen kotoisin Hattulan kylästä, kolme kilometriä tästä etelään päin. Olin 16-vuotias. Nuoremman sisareni kanssa oli kahden hevosen kuormat saatu valmiiksi sunnuntai-iltaan. Mummo oli lähtenyt karjaa ajamaan naapureiden lehmänajajien kanssa. Sairaana ollut isäni ja äiti neljän nuoremman lapsen kanssa oli päässyt autokyydillä rautatien varteen. Auringon laskettua läksimme hevoskuorminemme kohti tätä kirkonkylää ja tästä Koiralan ja Kuusaan kautta kohti Äyräpään Mälkölää. Kun tästä kirkonmäestä laskettiin alas, niin tuossa pappilan tienhaaran kohdalla ajoin varomattomasti liian lähelle tien reunaa sillä seurauksella, että kuormani kaatui jyrkkään ojanpenkkaan. Aisa katkesi. Siinä oli pulmaa kerrakseen.. Kuorma saatiin kuitenkin pystyyn ja kuntoon. Aisa sidottiin valjasremmillä, ja niin yötä myöten ajettiin Mälkölään, missä oli sukulaistalo, johon päästiin ensimmäiseksi yöksi. Monivaiheinen ja vaikea oli näin alkanut evakkomatka, jonka toinen pää oli Urjalassa. Varmaan teillä monella on näinä viikkoina ollut syytä muistella näitä 60 vuoden takaisia tapahtumia. Olen tässä kertonut omia kokemuksiani elvyttääkseni teidän mieliänne kertaamaan omaa evakkomatkaanne.
Kirkon pohjoispuolella välittömässä läheisyydessä seisoi Vapaudenpatsas, joka oli kertomassa Suomen vapautumisesta tsaarien Venäjästä ja niistä valkoisen puolen kaatuneista, jotka siinä sodassa muolaalaisista olivat henkensä antaneet. Karjalan vaakuna on patsaassa ylimpänä. Sen alla on teksti: Uhrasivat henkensä isänmaan puolesta Suomen vapaustaistelussa 1918. Kiven toisella sivulla on 5 miehen nimet ja toisella sivulla 6 nimeä. (luettelo jäljempänä erikseen) Muolaa ja Äyräpää –historiateoksessa on kuva tästä Vapaudenpatsaasta. Kuva on otettu Jatkosodan aikana. Patsaan jalustasta on lohkeillut isoja kappaleita ilmeisesti tykkitulen alla. Itse patsaassa on lukuisia kuoppia luotien tai sirpaleiden jäljiltä. Tämän kirkkomäen taisteluissa menetti moni puolustaja henkensä ja monet haavoittuneet kantavat sodan jälkiä ruumissaan. Tämä Vapaudenpatsas on yksi niistä haavoittuneista. Luulimme sen jo kuolleen ja tulleen kuopatuksi. Mutta nyt tämä haavoittunut suomalainen on täällä meidän nähtävissämme! Onnellisten sattumien kautta se on saatu jälleen tänne kirkkomäelle. Kaksi vuotta sitten täällä Muolaassa vastaavassa juhlassa eräs pietarilainen mies, nimeltään Rudolf Varlamov, tuli kertomaan pitäjäseuramme johtokunnan jäsenelle, Valentin Tinnisille, että hänellä on tietoa täältä pois kuljetetusta patsaasta. Seuramme toimesta käytiin kunnanjohtaja Ljuhovin ja tiemestari Vasili Igontsovin avustuksella ja Varlamovin opastuksella Kivennavan ja Terijoen rajoilla Jalkalan kylässä eräästä metsästä tutkimassa muolaalaiseksi patsaaksi arveltua muistomerkkiä. Etsintä tuotti tuloksen. Löydös osoittautui todella Muolaan Vapaudenpatsaaksi. Sitten on tarvittu monta toimenpidettä, ennen kuin tuo kahden kolmen tonnin painoinen graniittipatsas on saatu takaisin tänne kirkkomäelle. Sen siirtämisen kustannuksiin on osallistunut mm Vapaussodan ja itsenäisyyden perinneyhdistyksen Kymen osasto 300 euron avustuksella, jolle yhdistykselle osoitamme suuret kiitokset. Kiitoksia kaikille niille, jotka ovat olleet tämän muistomerkin uudelleen pystyttämistä toteuttamassa.
Vapaussodassa kaatui muolaalaisia valkoisten puolella kaikkiaan 18 miestä. Heistä 7 on haudattu Hotokkaan ja 11 tähän Muolaan kirkon vierelle. Muistomerkin aikaansaamiseksi järjestettiin pitäjässä rahankeräys. Se tuotti 5000 mk. Loppurahoituksen järjesti Muolaan kunta. Muolaaseen muistomerkki valmistui v 1919 ja Hotokkaan 1920. Sankarivainajat oli haudattu tähän kirkon vierelle, ja sille paikalle myös muistopatsas pystytettiin. Sen juhlava paljastustilaisuus oli v 1921. Täällä tuskin on ketään, joka tuon tilaisuuden on kokenut. Mutta pitäjähistoriamme kertoo 18 vuotta myöhemmin tällä paikalla pidetystä juhlasta seuraavasti: ”Viimeinen suurempi juhlatilaisuus oli huhtikuussa 1938 vietetty Muolaan vapautumisen 20-vuotisjuhla. Tämä juhla oli Muolaan, Perkjärven ja Äyräpään suojeluskuntien ja Muolaan ja Äyräpään kuntien yhdessä järjestämä.” Muistan itse olleeni tässä juhlassa läsnä. Pienestä pojasta oli kovin juhlallista katsella univormupukuisia tahdikkaasti marssivia suojeluskuntalaisia. He saapuivat Kyyrölästä päin ja tässä kirkonmäellä olivat paraatin vastaanottajat. Keitä he olivat, sitä en tiedä, mutta rintaani röyhisti se, että oma isä oli marssirivistön mukana.
Mutkikkaat ovat historian polut. Minunkin elinaikaani on mahtunut kiemurainen historian polku. Se on vienyt kaksi kertaa pois täältä Karjalasta. Se on koukannut Urjalan, Someron ja Tammelan pitäjiin. Työpaikkoja on ollut vielä monessa muussakin kunnassa. Mutta monet kerrat se polku on tuonut synnyinseutuja katsomaan. Niin se on kuljettanut teitä muitakin, te kohtalotoverini. Kun me pian siirrymme sankarihautojen äärelle muistelemaan siellä lepääviä, haluan lopuksi lainata muolaalaisen lottajohtaja, opettaja Eva Kasken ajatuksen: ”Kulkiessamme pyhillä sankariemme leposijoilla me muistamme siunaten Kirkkojärven rannalla olevia sankarihautoja, joissa Te, pyhän maan pyhät vartijat odotatte iankaikkisuuden aamun koittoa.”

Muistopatsaan nimet:
Hynninen Erkki, Iivonen Edvard, Lehtonen Onni, Pyykkö August, Raaska Viljam, Jääskeläinen Vilhelm, Kanninen Jooseppi, Kauranen Väinö, Mäkeläinen Esa, Paavilainen Johannes ja Patja Jalmar